lauantai 18. tammikuuta 2014

Back to reality

Noniin paljon on taas ehtinyt tapahtumaan viime postauksen jälkeen, päällimmäisenä varmasti paluu Suomeen! Ihan vaan mun perhe ja pari muuta hassua tiesi mun exact paluupäivän, mutta suurin osa tiesi vaan että tuun takasin tammikuussa. Oli välillä kyllä vaikeeta olla kertomatta ja pyysin tietty myös mun aussikavereita oleen laittamatta mitään goodbye päivityksiä esim. facebookiin et pysyis homma ihan salassa. Oli niin kiva yllättää kaverit vaikka moni on vielä näkemättä :) Lähteminen ausseista oli silti tosi vaikeeta ja tuli melkeimpä joka lennolla takas päin tirautettua pari kyyneltä suurimpien lähtö itkujenkin jälkeen... Oli tosi haikea olo ja sit jouduin totutteleen taas siihen, että kaikki virkailijat edes Hong Kongin ja Pariisin lentokentällä ei osaa puhua kunnon englantia kun niiltä yritti varmistella jotain juttuja niin ite piti päätellä kaikki. Tajusin kumminkin jo ennen kun lähdin takas Suomeen, että Australiaan on kyllä pakko päästä takaisin ja että tää kerta ei ollut läheskään viimeinen, mikä helpotti lähtemistä. Oli mulla kyllä tyhjä olo Suomessa ja vaikka olikin ihana nähdä perhettä ja kavereita niin silti jos olisin saanut lipun takas Australiaan olisin varmasti lähtenyt saman tien. Nyt on tullut sitten jo viikko oltua takas töissä ja hyvin tää arki lähtee tästä taas rullaan. Ihanaa että nyt on luntakin, maisemat on aivan upeita! Oon niin onnellinen siitä, että päätin lähteä tonne reissuun enkä ole kyllä hetkeäkään katunut. Niin paljon oon oppinut itsestäni ja on ollut pakko selvitä omillaan! Englannin taito on myös kehittynyt ja etenkin baarissa työskentely oli mulle aivan mahtava kokemus :) Voisin vielä kirjotella jotain syvällisempää tekstiä jossain kohtaa ja pari oli kysellyt myös sellaista "vinkkipostausta" Ausseihin jonka yritän kirjoittaa myös mahdollisimman pian!

Välillä piti ottaa vähän lepoo..

Viimeiset päivät tuli vietettyä lähinnä tuolla Bondi beachilla viimeisiä rusketuksia keräillessä haha


IKEAAAA!!!
Nellin ja Sinin Australian reissu vasta alkoi kun mun oli jo päättymässä..Vikana yhteisenä iltana tehtiin neitien kanssa tortilloja, jonka jälkeen suunnattiin vielä Sydneyn yöelämään :)
Vikaa iltaa Sydneyssä..Käytiin Katan kanssa kiinalaisella, ai että oli hyvää!!


xx Iina


1 kommentti:

  1. Kiitos joulukortista! Se odotteli täällä, kun me tänään palasimme kotiin. Hienoa, että reissusi meni hyvin. Tunne siitä, että paluulipun ottaisin heti, on tuttu ja fiilikset ovat sellaiset tällä hetkellä myös täällä. Toki meillä ei ollut kuin kaksi kuukautta reissussa, mutta silti. Kotona oloon tottuu ja on hauskaa tietää, että reisuun, ainakin jonkinlaiseen, voi aina lähteä uudestaan. Niin ja jos johonkin lähdet, niin laita osoitetta tulemaan, jotta voimme sitten tulla kyläilemään :) K

    VastaaPoista